Hullut

A. Dannebey (2011)

Ethän kopioi tekstiäni luvatta, sen sijaan kommentteja saa jättää.

___________________________________




Perjantai, töissä

Kirjoitin päivitykseen “Vain viikko lomaan :)”, ja painoin enteriä ja jähmetyin.
En nähnyt vihreää valoa joka hohti näppäinten alta, enkä kuullut rätinää kun energia virtasi sormiini.
“Tuutsä?”
Havahduin ja näin Jukan. Jukka oli mukava nuori mies, pitkänlaiha ja rento. Hän katseli minua kuin olisin juuri laskeutunut kuusta. Katsoin näyttöruudun alakulmasta ajan ja pomppasin pystyyn. Kokous oli alkamassa.
- – -

Hän hymyilee, tsiisus kaupankassa HY-MYI-LEE, ihmiskunta on pelastettu, rettelöin mielessäni ja tarjosin luottokorttini nuorelle naiselle. Maksoin ostokset ja kaahasin parkkipaikan halki. Iina tarrasi kärryihin kaksin lapasin ja Tom liukui mukana. Heitin kassit konttiin ja Iinan istuimeensa. Hymyilin, koska kerran meinasi käydä toisin päin. Tarkistin, että Tom on remmeissä kiinni. Poika ei sanonut mitään. Ajoin muun liikenteen mukana kotiin ja huohotin ostokset, vauvan ja pienen miehen ovesta sisään. Hubert haukkui ja vispasi häntää ja seurasi meitä keittiöön. Koira asettui anovasti ruokakuppinsa viereen ja tuijotti vuoroin kuppiaan vuoroin minua. Sulloin ostokset jääkaappiin ja riisuin Iinaa ja Tomia ja pyyhin Iinan nenän ja huusin Lindaa. Linda pomppi kolmen toistaan kimeämmän huudon jälkeen alakertaan.
“Annatko Hubertille ruokaa”, pyysin.
“Miksei Tom anna?”
“Linda! Sinä olet vanhin, siksi. Oletko tehnyt läksyt?”
Ei vastausta. Linda kaivoi kaapista Hubertin ruoat ja koiran häntä vispasi ilmasta vaahtoa.
Etuovi kävi ja Heikki ilmestyi keittiöön. Näin heti että hänellä oli migreeni. Pussasimme, Heikki halasi lapset, silitti Hubertia ja laahusti makuuhuoneeseen.
Ehdin ajatella häviävän pienen hetken haluavani kaataa lasiin valkoviiniä ja istuutua sohvalle lehteä lukemaan. Tom huusi huoneessaan, koska Linda ei antanut hänen leikkiä jollain leluistaan. Iina näytti nälkäiseltä. Pieni tyttö oli sotkenut vaatteensa ja myös varavaatteensa hoidossa. Vein hänet kylppäriin ja pistin veden valumaan ammeeseen. Tyttö näytti iloisemmalta. Ankka ja Tupuna lensivät veteen plits pläts. Pyykkikorin kansi ei mennyt enään kiinni. Laitoin tytön pesuun ja lajittelin pyykit. Tom tuli itkuviiruisena valittamaan katalaa kohteluaan. Käskin hänen mennä leikkimään omaan huoneeseensa omilla leluillaan. Huusin taas Lindaa ja kuulin kun Heikki manasi makuuhuoneessa.
Läksyt, pesut, pyykit check. Kello oli jo kuusi ja nälkä kurni ja Hubert näytti loukkaantuneelta. Joku oli päästänyt Peten häkistään ja mustavalkoinen kani vipelsi olkkaria ympäri jättäen papanavanan peräänsä. Ohimennen nappasin kanin kakkalaatikon häkistä ja kippasin myrkkyjätteet roskiin. Ladoin kupit ja lusikat tiskialtaasta koneeseen ja pesin kakkalaatikon ja täytin sen puhtailla puruilla. Juoksutin roskapussin pihalle varoen päästämästä koko eläintarhaa ulos samalla. Hubert sai odottaa. Keitin pastat, kuumensin kastikkeen, katoin pöydän ja ruokin katraani.
Iina nukahti heti. Tom vaati iltasatunsa ja Lindakin tunki veljensä sänkyyn satua kuulemaan. Itsekin melkein nukahdin. Kun laskeuduin alakertaan, odotti Hubert minua portaiden alapäässä.
“Joo joo tullaan tullaan”, pihisin ja heitin takin päälle ja kengät jalkaan. Kulkiessamme läpi perusreittiämme ehdin järjestellä seuraavan viikon töitä päänsisäisessä kalenterissani.
Lysähdin sohvalle. Olin liian väsynyt valkoviinille tai lehdille. Uutistenlukija latoi maailman kauheuksia ja haukottelin. Makuuhuoneen ovi narisi ja ristisilmäinen Heikki hiippaili sohvalle viereeni. Hän käpertyi kainaloon ja varmaan olisi itkenyt, jos ei olisi ollut aikuinen mies. Silitin mieheni uneen ja jollain yliluonnollisella keskiyön voimalla taioin meidät petiin.
- – -

Viikonloppu.

Tiesin sen jo aikaa sitten, mutta oli kuin joku olisi sen minulle vasta ilmoittanut. Tänään oli Heikin isän syntymäpäivät. Papan lahjapaketti välkehti keittiön pöydällä. Naarmutin aivokuoreeni etten saanut sitä unohtaa. Mietin silittäisinkö vai en mekkoni, joka oli melkein sileä. Lapset olivat kerrankin ihan hiljaa yläkerrassa. Elukat oli ruokittu ja Heikki oli juuri Hubertia pissattamassa. Iina oli puettu ja koreili olohuoneen lattialla rusetti päässään. Matkalla portaille katsahdin akvaarioon. Sen vesi pitäisi vaihtaa, mutta toistaiseksi kalat ainakin näyttivät vielä olevan hengissä. Linda ja Tom istuivat kumpikin Lindan sängyllä ja pelasivat. Suutuin ja sätin Tomin huoneeseensa ja kävin läpi pojan kaapit ja lipaston puhtaita ja siistejä vaatteita metsästäen. Ne olivat puf hävinneet, muuttuneet läpinäkyviksi. Linda oli vetänyt päälleen edellisvuotisen mekkonsa joka kiristi. Pyysin häntä laittamaan jotain muuta. Tyttö murisi. Huokasin kuin höyryveturi ja puin lapsille mitä pystyin ja häädin heidät alakertaan. Heikki oli tullut takaisin ja pakkasi autoa. Lähdimme. Muistin lahjan.

Mummolassa oli kuuma. Heikin isä säteili ja halasi kaikkia lapsenlapsiaan. Näin kun mummo silmäili lasten vaatteita. Iina sai kaikki hymyilemään. Kahvi tuoksui nirvanalle.
“Äiti otitko sä mun pelin?” kysyi Tom.
En. En muistanut ottaa lasten pelejä ja vempaimia. “En kulta, mutta eikö mummon vierashuoneessa voi katsoa piirettyjä?”
“Ne on ihan vanhoja”, Tom tuumasi ja katsoi anovasti isäänsä jolla oli meneillään autokeskustelu veljensä kanssa. Mummo silmäili minua taas.
“Ettekö te voisi leikkiä vaikka piilosta Lindan ja serkkujen kanssa?”
Ei, koska ulkona sataa ja Linda ei pidä serkuistaan ja serkut eivät pidä Lindasta, ja Tom oli joka tapauksessa aina liian pieni. Kaappasin pojan syliini, silitin ja suukotin.
“Ota nyt Riitta kakkua edes”, tuhahti mummo pöydän toiselta puolelta.
“E-ei kiitos kun minä en oikein voi”, vastasin. Minulla oli keliakia ja mummo tiesi sen. Mutta mummo näytti loukkaantuneelta.
“Ota nyt ihan vähän Riitta hei, tää on tosi hyvää”, maiskutteli Heikki minulle.
“Kyllä minä uskon Heikki, että mummon kakku hyvää on ja mielelläni ottaisin useammankin palan jos vain voisin.”
Heikin veljen vaimo iski minulle silmää.
Kaikki olivat hiljaisia kun palasimme illalla kotiin. Heikki meni sulattelemaan kakkua sohvalle. Lapset myös. Menin makuuhuoneeseen lukemaan. Tuntia myöhemmin Heikki tuli kysymään mökötinkö.

Sunnutai tuli, sunnutai meni.

- – -

Kello oli 04:00 ja Tom tassutteli sänkymme viereen minun puolelleni.
“Äiti mulla on huono olo.”
Vietin aamuyön poikaa hoivaten. Aamulla kun Heikki nousi ylös, kysyin voiko hän jäädä kotiin vai jäisinkö minä. Minä jäin, koska Heikillä oli jo lastensairaspäivät lopussa. Tom oli nukkumassa, kun koulusta soitettiin alkuiltapäivästä. Hain Lindan kotiin, tyttö melkein houraili. Tom yski ja pärski ja lääkintäjoukkojen ainoana jäsenenä ravasin lastenhuoneiden väliä milloin kuumemittari milloin pesusaavi milloin mustamarjamehu aseena.

Istuin Iinan kanssa keittiössä illalla, kun Heikki tuli kotiin.
“Migreeni? Taas?” Mies aivasti vastaukseksi. Hänkin oli sairas. Perheeseemme oli iskenyt kaikkien ruttonuhien äiti. Lopulta kaikki vaikeroivat kuumeen kourissa sängyissään ja juoksuttivat minua ympäriinsä. Olin kotona seuraavankin päivän, koska Iinalle oli noussut kova kuume. Kävimme kaikki lääkäriasemalla puoli päivää istumassa. Sen jälkeen jonotin apteekissa ja yritin ymmärtää apteekkarin selostukset ja annostusohjeet. Kolmannen valvotun yön jälkeisessä aamussa oli jotain hologrammimaista, tunsin kuinka olemukseni väreili ja oli juuri häviämäisillään. Sitten töistä soitettiin. Vastasin kurkku karheana. Nenä vuosi ja päähän sattui.
“Satukin on poissa”, selitti osastopäällikkö. Se tarkoitti, ettei koko osastolla ollut enään yhtäkään sihteeriä. Tom voi jo paremmin, Lindalla oli enään yskää ja Heikki oli joka tapauksessa vielä kotona Iinan kanssa.
“Hyvä on, minä voin tulla tänään takaisin töihin.”
Kävin suihkussa ja ennen töihin lähtöä annoin kaloille ruokaa. Ne syöksähtelivät pintaa kohti kuin eivät olisi syöneet viikkoon. Ne eivät olleet syöneet kahteen päivään. Vesi alkoi olla uhkaavan sameaa ja tuoksui levältä.

Aamupalaveri oli onneksi nopeasti ohi ja menin lukemaan sähköpostit. Deletoin niistä suurimman osan, vastasin tärkeimpiin ja avasin uuden navigointi-ikkunan.
Naputin päivitykseen “Kolme päivää lomaan” ja sormiani alkoi kuumottaa ja kihelmöidä. Sitten ei mitään. Olin ihan jäykkä ja tunsin oloni tyhjennetyksi, kuin olisin juuri lähettänyt sata sivuisen faksin. Istuin työpöytäni ääressä ja klikkasin näytöllä ruudun toiseen ennen kuin osastopäällikkö ehti taakseni.

Kuun pimeällä puolella

Tajuntani palattua ruumiiseeni makasin hiljaa paikoillani. Olin shokissa. Aluksemme lääkintämaatti vahvisti minun kärsivän syvästä spyykkisestä traumasta. Terapeuttimme siirtyi tajuntaani auttamaan psyykettäni käsittelemään kokemaani. Siihen meni paljon pidempi aika kuin mitä muut tutkijat olivat odottaneet. He pyysivät minut luokseen heti kun pystyin liikkumaan ja kommunikoimaan. Liityin kolmen tutkijan muodostamaan rinkiin ja jaoin ajatukseni heidän kanssaan. He haukkoivat henkeä ja huudahtelivat kauhusta.

Olen tutkinut vieraita ajattelevia eliöitä koko elämäni, mutta en ole koskaan tutustunut yhtä epäloogisiin ja itsetuhoisiin olentoihin kuin Diputs 3 planeetan isoimmat kädelliset. Niin heidän yksilöllinen kuin joukkokäyttäytymisensä on vaaraksi kyseisten eliöiden kehittymiselle ylemmille tasoille. En suosittele komissiota harkitsemaan yhteydenottoa näihin eliöihin. En usko, että Kauppaliitto kykenisi solmimaan minkäänlaista kumpaakin osapuolta hyödyttävää kauppa- tai yhteistyösopimusta heidän kanssaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti