torstai 21. huhtikuuta 2016

Henkilöhahmoa etsimässä (kirjallisuusblaablaata)

Jälkien seuraamista


Henkilöhahmon kehittely on mielekästä puuhaa ja moni voisi luulla, että se tapahtuu hieman kuin itsestään siinä kirjoittamisen sivussa, samaan tapaan kuin juoni. Ensinnäkin juonikaan ei ole jotain, mikä vain syntyy itsestään. Se on keksittävä, juoniteltava kasaan. Ja sama pätee henkilöhahmoihin.

Alla lainaus Paul Beorn'in haastattelusta Imaginales-kirjallisuusfestivaalin sivuilta. Hänen fantasiaromaaninsa Le Septième Guerrier-Mage voitti tämän vuoden luokiolaisten kirjapalkinnon. Alla vapaa suomennokseni.

Mais là, je me suis retrouvé face à une difficulté que je n’avais pas prévue : il me fallait d’abord trouver le bon « ton » de Jal, le personnage principal. J’ai imaginé des listes entières de jurons, j’ai écrit des pages et des pages de dialogues (que j’ai jetées ensuite). Et un beau matin, j’ai enfin touché le ton juste, celui que je cherchais. C’était comme si je « rencontrais » ce personnage ; je me suis coulé dans sa personnalité et on est devenus deux bons copains. (Paul Beorn, Imaginales.fr)
Mutta sitten minua odotti ennen odottamaton vaikeus: minun piti ensin löytää päähenkilöhahmolleni, Jal'ille, oikea 'ääni'. Kuvittelin listan kirosanoja, kirjoitin sivutolkulla dialogeja (jotka heitin roskiin jälkikäteen). Ja eräs kaunis aamu, käsissäni oli hänelle sopivin 'ääni', se jota etsin. Oli kuin "tapaisin" henkilöhahmoni ; tapahtui eräänlainen valuminen hänen persoonaansa ja meistä tuli hyviä kavereita.

Tunnen samoin Paul Beornin kanssa. Kehittelemäni henkilöhahmo ei nimittäin 'kuulunut päässäni' ennen kuin löysin hänet kunnolla ja siihen meni viikkoja. Kirjoitin käsikirjoituksen alun kokonaan uusiksi kolme kertaa ennen kuin todella tiesin kuka hän oli ja mitä hän halusi. Ajattelin, että ei, hän ei sanoisi noin, ajattelisi näin, ristisi käsiään tällä tavalle jne. Minun oli vietettävä eräänlainen etsikkokausi hänen kanssaan ensin.

Sitten eräs kaunis aamu kuutelin hänen jutusteluaan erään toisen henkilöhahmon kanssa (tämä on täysin normaalia kirjailijapuuhaa) ja se oli siinä. Tiesin, että nyt kuulostaa oikealta. Tuollainen hän on, tuollaisena haluan hänet kirjoittaa. Muistikirja esiin ja dialogi ylös. Käsin kirjoitettuna se näytti kivalta. Luin dialogia ääneen muutamaan otteeseen ja totesin pitäväni tyypistä. Jos minä pidän hänestä, ehkä lukijatkin.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti