lauantai 20. heinäkuuta 2013

Kesäluettua: The Ocean at The End of the Lane, Neil Gaiman (2013)


HarperCollins Publishers
sivumäärä: 181


Valtameri puutarhan perällä. Miksipä ei. Riittää että näkee asiat lapsen silmin. Ja Neil Gaiman näyttää miten. Hänen romaaninsa sekoittaa fantasian, lapsuuden, universumin salat ja ystävyyden monitasoiseksi lukuelämykseksi. Kirjan päähenkilö palaa lapsuuteensa muistojensa syvää pohjavirtaa seuraten. Hän oli aikanaan pieni poika, joka tutustui kotikatunsa päädyssä asuvaan tyttöön, Lettie Hempstockiin. He päätyvät heti seikkailuun, joka ei vie sankareita kotikatua kauemmas, mutta aina valtameren äärelle ja pelottavia hirviöitä sikiävään rinnakkaistodellisuuteen.

"I was not happy as a child, although from time to time I was content. I lived in books more than I lived anywhere else." s.13
"Nobody came to my seventh birthday party. ...I was sad that nobody had come to my party, but happy that I had a Batman figure, and there was a birthday present waiting to be read, a boxed set of the Narnia books, which I took upstairs. ...Books were safer than other people anyway." s. 9

Tarinan henki ja veri on sen henkilöhahmoissa. Neil Gaiman voi olla ylpeä taikomastaan Hempstockin perheestä, jollaiseen kenen tahansa sisäinen lapsi haluaisi tutustua, käydä heillä teellä ja ihmetellä täysikuuta, joka aina paistaa heidän talonsa ikkunoista, vaikka kaikkialla muualla kuu olisi puolikas.

"She took something from inside the fish. Then she put it, still greasy from the fish-guts, into my hand. I bent down, dipped it into the water, rubbed my fingers across it to clean it off. I stared at it. Queen Victoria's face stared back at me.
'Sixpence?' I said. 'The fish ate a sixpence.'
'It's not good, is it?' said Lettie Hemstock." s.23
 Kirja vie lukijansa aikamatkalle lapsuuteen, mutta myös 60-luvun Englannin maaseudulle. Neil Gaiman signeeraa teoksessaan myös puolustuspuheen lasten oikeuksista. Oikeus olla syömättä lastenhoitajan tekemää ruokaa, vaikka se päällisin puolin näyttää varsin herkulliselta, mutta koska sen on valmistanut hirviö, ei lapsi siihen koske, esimerkiksi. Kuulostaa aikuisesta pölhöltä, mutta toisinaan lapsilla on syynsä ja usein aikuiset eivät heitä tarpeeksi kuuntele.

The Ocean at The End of The Lane ei ole pelkästää fantasiaa vaan myös fantastinen. Kirjan nidottu versio on ilo silmälle, esineenä kaunis. Sivuaukeamat on leikattu vanhan tyylisesti jättäen röpöiset ja sahalaitaiset reunat kirjan suurelle sivustalle. Kyseessä ei ole kertakulutushyödyke vaan KIRJA, jonka lukee yhdeltä istumalta, mutta se on ilo asettaa kirjahyllyyn odottamaan seuraavaa lukijaansa. Kieli on huoliteltua ja kaunista, ei lorua, saatikka liirum laarumia, vaan kaunista, piste.



Lomaluetuissani oli kaksi fantasiakirjaa. Tämä ja se toinen. Siitä toisesta kerron joskus myöhemmin, mutta luettuani Neil Gaimania, palkittua ja omaperäistä tarinoitsijaa, tuntui 'oeh voeh' erästä toista kirjasarjaa muistuttavan trilogian ensimmäisen osan tutkiskelu turhauttavuudessaan kirvistelevältä. Mutta kuten viisaammat sanovat, huonoja kirjoja tarvitaan, jotta hyvät loistaisivat vielä kirkkaammin kirjataivaalla.

Myös Taikakirjaimet on lukenut The Ocean at The End of The Lane'n.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti