maanantai 9. huhtikuuta 2012

Linnoja ja noopeleita

Mitä haluat nähdä, kun tulet Ranskaan? Minne suuntaat visiitille? Mikä vetää tässä maassa eniten puoleensa?

En tiedä teistä kaikista muista, mutta äitini lempikohde ovat les châteaux! Ja äitini on oikeassa, koska niitä on täällä pilvin pimein. 

Tuossa muutaman metrin päässä kotioveltani on tämä myytävänä:


Vai voiko tätä linnaksi kutsua? Itse sanoisin manoir, mutta paikallisille se on château eikä yhtään sen vähempää. Château'n verran siitä pyydetään hintaa (750 000). Ostajan on parempi olla vähintään pienen maan prinssi. Lämmityskuluista puhumattakaan. Pytingissä on 8 kylppäriä, mutta ilmoituksessa ei kerrota tuleeko henkilökunta paketin mukana.

Jossain kouluvuosieni pölyisissä muistoissa lojuu haperoituneena kuva Ranskan Vallankumouksesta ja giljotiinista. Kun kohtasin ensimmäistä kertaa ns. noble'n, ranskalaisen aristokraatin, tuo kellastunut kuva vallankumouksesta repeytyi pieneksi silpuksi ja hävisi historian tuuleen. Kaikilta siniverisiltä ei siis katkottukkaan kaulaa. Ehkä muutama pääsi pakoon ja tuli takaisin, kun pöly oli laskeutunut.

Joka tapauksessa vähän joka kylästä löytyy sen ja sen paroni- tai kreivisuvun sukulinna. Yleensä linnan on ostanut ökyrikas kiinalainen tai venäläinen, mutta toisinaan itse paroni tai kreivi tai paronitar tai kreivitär asuu sukulinnassaan ja kasvattaa harvinaisia ruusulajikkeita monen hehtaarin puutarhassaan. Parasta on se, että rahvas pääsee nykyään ihailemaan näitä monisatavuotisia paikallismonumentteja ja niiden huolella vaalittuja kukkarivistöjä. Suuri osa pikkulinnoista on yleisölle auki viikonloppuisin ja koululomien aikaan. Osa on remontoitu luksus-hotelleiksi. Ja muutamassa asuu kärttyinen vanha mummo.

Ratsun selässä koettua:

Huoletonna ei tavallisen maatiaisen kannata itsensä ylhäisyyden tiluksilla käyskennellä, koska kreivittären garde forestier, metsävahti, hätyyttää maasturillaan luvattomat alamaiset pois Madamen mailta. Ranskassa ei tunneta joka miehen (naisen) oikeutta kuleksia metsässä. Ja valitettavasti Madame La Vicomtessen garde forestier ei ymmärrä huumoria, kun häneltä kysyy kulkulupaa suuren siperialaisen ylhäisön viimeinen perillinen, hänen mahtipontisuutensa Madame Von Törne Smithers. Silmääkään räväyttämättä mies toistaa pyyntönsä poistumaan Madamen mailta. Kyllä Jeeves.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti